Lofootit
Yoshin suuri Lofoottiseikkailu
Olen Yoshi, basset hound -pentu ja tämä on minun Lofotit, missä vuoret näyttävät valtavilta, meri kirkkaalta kuin kristalli, tuoksut kuin saduista ja tämän kaiken minä saan kokea jo pienenä.
Gressholman Ranta, jossa hiekka kutittaa tassuja
On heinäkuun alku kun saavuimme Lofoteille. Kun hyppäsin autosta Fauskevåg, Gressholma uimarannalle, nenääni hyökkäsi tuhat hajua. Hiekka oli viileää, merivesi maistui suolaiselta (maistoin sen vahingossa… ainakin viisi kertaa) ja rannalla oli jättiläisiä merilevän paloja – täydellisiä salasyötäviä! Juoksin niin lujaa, että korvani läpsyttivät poskia vasten kuin omat taputukset. Varpaat ja korvat kastettu Jäämereen, voimme jatkaa matkaa.
Yoshi ja Henningsvær – kylä meren sylissä
Automme kaartoi kapeaa tietä pitkin kohti Henningsværiä, tunsin heti, että nyt ollaan menossa erityiseen paikkaan. Meri kimalteli molemmin puolin tietä ja tuuli heilutti korviani kuin pieniä purjeita.
Äiti kertoi, että Henningsvær on vanha kalastajakylä, jota kutsutaan joskus Lofoottien Venetsiaksi, koska se on rakennettu pienille saarille, joita yhdistävät sillat. Minä kurkistin ikkunasta ulos ja näin sen itse — pieniä punaisia ja keltaisia taloja, meri joka puhuu joka suuntaan, ja veneitä, jotka keinuvat kuin ne uneksisivat.
Kun pysähdyimme, maailma tuoksui suolaiselta, savulta ja kalalta. Se on kuulemma turskanpyynnin keskus – täällä on kuivattu kalaa satoja vuosia! Minä tietenkin halusin nuuskia jokaista kuivattua turskaa, mutta eipä niitä ollutkaa. Oli pelkkiä kuivatustelineitä vain silmän kantamattomiin.🐟😋
Kaikki näytti niin kauniilta, että pysähdyin hetkeksi vain tuijottamaan.
Pieniä kauppoja ja kuppiloita, kuin menneeseen olisi matkannut. Kävelimme kapeita katuja pitkin. Täällä on paljon gallerioita ja taiteilijoita, jotka ovat muuttaneet kylään sen rauhan ja maisemien takia. Minäkin olisin hyvä taiteilija: voisin painaa tassunjälkiä kankaalle! 🎨🐾
Sitten menimme sillalle, josta näkyi Henningsværin jalkapallokenttä. Se on kuuluisa, koska se on rakennettu pieneen kalliosaareen, aivan meren viereen. Äiti sanoi, että se on yksi maailman kauneimmista kentistä. Minusta se näytti ihan isolta vihreältä peitolta, jota meri halusi halata.
Illalla istuimme laiturilla olevalla ravintolan terassilla, söimme paikallisia kalaherkkuja ja katselimme, miten aurinko liukui alas vuorten taakse. Taivas hehkui oranssia ja vaaleanpunaista, ja meri oli peilityyni. Se oli hetki, jolloin aika pysähtyi — eikä kukaan puhunut, edes minä.
Henningsvær oli kuin maalaus, jossa kaikki tuoksuu elämältä.
Ja minä, Yoshi, olin siinä keskellä, pieni osa Lofoottien taikaa. 🌅🐶
märäntynyt kananmuna
Eggum on viehättävä pieni kalastajakylä, jossa ilma oli täynnä mädäntyneen kananmunan hajua. Miten nämä ihmiset voivat asua täällä, tämä haju on karmiva. Niemen kärkeen päästyämme Borga Eggumiin tuo haju oli poissa ja tilalla oli raikas viileä meren tuoksu tai sitten vain nenä jo tottui tuohon hengitystiet tukkivaan käryyn.
Lampaat olivat irrallaan ja vaan makoili ja tuijotti meitä.
Eggum oli todellinen hajujen sekoitus.
Vuoristopolku, joka oli suunniteltu kirahveille
Yhtenä päivänä vaelsimme vuoren rinnettä ylös. Minun piti tehdä paljon töitä lyhyillä jaloillani, mutta sain niin paljon kehuja, että jaksoin vaikka kuinka pitkälle. Kun pääsimme ylös, tuuli heilutti korviani kuin lippuja, ja näin kaiken: vuoret, meren ja äidin hymyn. Se oli parasta mitä olen koskaan nähnyt.
Nusfjord ja Nusfjordin majakka
Yoshi ja Nusfjord – vanha kylä ja merituoksut
Nusfjord oli pieni, mutta täynnä historiaa. Punaiset ja keltaiset rorbu-mökit seisoivat veden päällä puisilla paaluilla.
Kävelimme kapeita kujia pitkin. Äiti kertoi, että kylä on UNESCOn kulttuuriperintökohde, koska se on säilyttänyt vanhan kalastuselämän tunnelman. Minusta se tuntui kuin olisin astunut aikakoneeseen: vanhat rakennukset, meri ja tuuli – kaikki yhtä suurta seikkailua.
Kun lähdimme, katsoin vielä taaksepäin. Nusfjord oli kuin aikakapseli täynnä tarinoita merestä, kalastajista ja tuulesta. Ehdottomasti Lofoteilla näkemistäni paikoista paras.
Aurinko, joka ei osaa nukkua
Yöt olivat outoja: aurinko ei mennyt kunnolla nukkumaan! Valo loisti taivaalla vielä silloinkin, kun minun olisi pitänyt kuorsata sängyssä. Mutta miten sitä voisi nukkua, kun maailma on täynnä uusia tuoksuja ja ääniä?
Yoshi ja Reinen kuninkaallinen rauha
Nousin tassuilleni ja katsoin ikkunasta ulos. En ollut koskaan nähnyt mitään niin kaunista. Vuoret kohosivat suoraan merestä kuin valtavat vihreät vartijat, ja niiden välissä kimalteli pieni kylä, talot punaisia kuin marjat.
Äiti kertoi, että Reine on yksi Lofoottien kuuluisimmista kylistä. Se on toiminut kalastajakylänä jo 1700-luvulta asti, ja täällä kalastetaan yhä paljon turskaa. Edelleenkään en nähnyt yhtään turskaa enkä ruijanpallasta. Pelkkiä tyhjiä kalankuivatustelineitä vain.
Ylhäällä vuorten välissä näin polun, jota pitkin ihmiset kiipesivät. Se vei kuulemma Reinebringenin huipulle, josta avautuu Lofoottien kuuluisin maisema. Äiti sanoi, että sinne nouseminen olisi liian jyrkkä retki pienelle bassetille. Käytti minua tekosyynä, itse ei uskalla kiivetä. Äitin tytär kiipesi ja valloitti huipun.
Oi, Reine! 🐾 Se on Lofoottien helmi — täydellinen paikka istua terassilla syömässä ja juomassa tai levätä vain autossa isolla parkkialueella, ellei uskalla kiivetä Reinebringenin huipulle.
Yoshi ja Å i Lofoten – matkan viimeinen satama
“Tänään käymme Å i Lofotenissa, Lofoottien viimeisessä kylässä.”
Nimi kuulosti minusta hassulta – vain yksi kirjain! Yksi kirjain ja kokonainen kylä täynnä tarinoita. Kun auto kiemurteli kapeaa tietä pitkin, näin meri kimaltavan joka puolella ja vuorten varjot venyivät pitkiksi.
Å i Lofoten on vanha kalastajakylä, jossa turskan kuivaus on ollut tärkeää jo vuosisatojen ajan. Täältä löytyi pieni museo, Möllerin kalanmaksaöljytehdas.
Täällä oli muitakin pieniä museoita entisaikojen Lofoottien elämästä mm. vanha Posti. Koirilta tietysti kiellettyjä kaikki.
Kaduilla ja kujilla sentään sain kävellä hasitelemass pieniä punaisia mökkejä, rorbuereiksi kutsutut, jotka on rakennettu veden päälle puisille paaluille. Täällä kalastajat aikoinaan nukkuivat ja valmistelivat kalansaaliinsa. Minä ihmettelin enemmän paikallisia lokkeja, jotka olivat vallanneet talojen katot ja kirkuivat kuin Hitscokin linnut.
Kävelimme aallonmurtajan päähän toivossa nähdä valaita tai delfiinejä. Ainoat merenelävät mitä nähtiin oli pienet merisiilet.
Kun päivä alkoi loppua, tunsin oloni onnelliseksi ja hieman uniseksi. Tämä oli matkamme viimeinen kylä, mutta en ollut surullinen. Jokainen haju, jokainen vuori, jokainen punainen mökki ja joka aalto olivat nyt osa minua – ja minä osa niistä.
Å i Lofoten oli kuin pieni päätepiste, jossa menneisyys ja luonto hengittivät samaa ilmaa. Minä, pieni Yoshi, makasin laiturilla, hymy huulilla ja tassut rentoina, ja tunsin olevani maailman onnellisin koira. 🌊🐾
Oi, Å i Lofoten! 🐾 Tämä on Lofoottien loppupiste, mutta se on myös paikka, jossa seikkailu ja historia kohtaavat. Tässä oli Yoshin tarina Lofoteilta, mutta matkamme jatkuu.
Yhteenveto tassujen tasalta
Lofotit ovat:
- rannoilla voi juosta ja leikkiä, mutta vesi on niin kylmää, että uimaan en menisi
- vuoret on jylhiä ja kuvan kauniita, mutta niille kiipeämiseen tarvitaan pitkät jalat ja hyvä kunto
- kalastajakylät – yhden kun olet nähnyt olet nähnyt kaikki
- turisteja aivan liikaa
Minä, Yoshi, en suosittele Lofoteja pennuille, lyhyt jalkaisille koirille enkä pienille ihmisille. Kalastajakyliä on, mutta yhtään kalastajaa saati tuoretta kalaa ei nähty. Yöpymispaikkoja ns. puskaparkkeja Lofoteilla on todella paljon, joskin on hankala löytää vapaata paikkaa, sen verran oli turisteja liikenteessä. Jotkut turisteista olivat myös hyvin törkeitä ja pysäköivät pokkana asukkaiden pihoille autojaan. Ei ihme, että paikalliset eivät niinkään innostu turistimääristä. Turistit tukkivat tietysti myöskin liikenteen maisemia ihmetellessään ja pysähdellessä milloin mihinkin kuvailemaan. Paikallisetn onneksi rakenteilla on uusi suorempi ja nopeampi tie halki vuoristojen. Siistiä saarella on. Kaikenkaikkiaan aika tylsä paikka näin kun ei voi vaellella korkeilla vuorilla. Meidän piti siis alunperin ajaa Lofootit alas ja takaisin ylös, mutta ei ollut meidän paikka, joten ajoimme Moskenesista lauttaan ja matkasimme mantereelle.
Lofotit on nähty, kiitos.
Olen Yoshi, pieni mutta rohkea matkailija.
Ja tämä oli vasta ensimmäisen seikkailuni alku. 🐾🌊🏔️ Katso mitä tapahtuu mantereella Trollstigen, Atlantinväylä, Oslo ja paljon muuta.
