Helgelandskysten – kannattaa ajaa

🐾 Yoshin seikkailut Helgelandskysten luonnonkauniilla reitillä pohjoisesta etelään

Laivalla tulimme Lofooteilta Moskenesista Bodon. Voin kertoa, etteivät koirista pitäneet siinä laivassa. Minut pistettiin lyhyillä pienillä tassuillani laskeutumaan miljoona rappusta johonkin pimeään kalseaan kellari koppiin. Hieno koirahuone – ja kakka sanon minä. Kolkko koppi täynnä häkkejä ja sinne minut tyrkättiin kuin hylätty kulkukoira. Ei tämä pahempaa voi olla kuin lentokoneen ruumassakaan olo. Toki lentokoneen ruumassa sain olla rauhassa. Täällä kun on muitakin koiria, niin voitte vain kuvitella miten nuo eroahdistuksesta kärsivät pystykorvat huutavat omistajiensa perään. Entä sitten tuo yksi nainen, joka ei omastaan voinut luopua vaan jäi tänne parkumaan ja säälimään meitä ”hylättyjä”.

No, onneksi se matka taittui nopeasti ja minun ihmiset olivat nähneet valaan ruiskimamassa vesipatsaita korkeuksiin.

Lofootit on jätetty taakse ja olemme saapuneet Norjan mantereelle. Tänään aloitetaan seikkailu Norjan pohjoisrannikolla, Helgelandskysten maisematillä Bodosta kohti etelää. Tämä maisemareitti Helgelandskysten on pisin Norjan 18 maisemareitistä. Kuusi lauttamatkaa, joissa kaikissa sain olla sentään omassa autossa matkan ajan.

Monta mutkaa ajettu aurinkoisella tiellä, äiti testasi Ureddplassenin lasisen wc:n, ihailimme ikijäätä ym.

Brasetin levähdysalueelle psähdyimme ihaileman Svartisenin uskomattoman jäätikön ihmettä. Olisi kyllä ollut mahtavaa päästä tassun jälkensä tälle jäätikölle jättämään. Melkein olisi jopa onnistunutkin, koska tämä on Euroopan matalin jäätikkö, jonka alin kohta on vain 100 metriä merenpinnan yläpuolella. Ainoa ongelma toki oli taas laivamatka ja satamasta pitkä kävelymatka jäätikön reunalle. Eikä tämä kaikki ollut tietenkään minulle, pienelle pennulle mahdollista. Autoonkaan ei voinut jäädä kun hellettä pukkasi kuin saunassa.

Norja on kyllä kaunis ja super siisti maa, mutta meitä nelijalkaisia ei ole kyllä otettu huomioon ollenkaan. Maastot on lähes mahdottomia kävellä, etenkin näillä jaloilla ja kun ei saa tässä iässä hyppiä eikä muutenkaan paljoa kuntoilla. Pitää tulla ensi vuonna uudestaan kun olen iso poika – katotaan sitten kun loikin kun aropupu rantakivikoilla ja kiipeän vuorille kuin vuohet. Niin tosiaan näin jyrkillä vuoren rinteillä vuohia kiipeilemässä. Hulluja!

Taas laivaan – Jektvikin kylästä lautalla Kilboghamniin. Lauttarannassa jalotellessani jäin ihmettelmään läpikuultavaa vessaa. Matkalla oli lasinen wc, nyt tämä – norjalaiset taitaa tykätä kattoo kun toiset paskoo.

Illan tullen käperryn retkeilyauton pehmeälle patjalle. Korvat lepäävät ja mieli on täynnä tuoksuja, siltoja, kallioita ja salaperäisiä siiliä. Tämä on ollut täydellinen päivä — yksi suuri, hauska seikkailu, joka jatkuu huomenna.

Vuohia ja historiaa matkan varrelta.

Pysähdyimme jälleen uuteen paikkaan – Trælvikosen pienelle ja ahtaalle levähdyspaikalle. Ihmisteni oli tarkoitus kulkea merenpinnan päällä kuin eräs Raamatussa.

Eipä tiennyt minunkaan ihmiseni kivien paikkoja, joten eivät lähteneet kävelemään vetten päällä. Vesi oli peittänyt kivet. Turha pysähdys siis.

Vennesund – Holm lautta ja tie no.17 jatkuu kohti etelämpää Norjaa.